Pehmeä pala

Kuulostelin millaista iltaruokaa tekisi mieli. Päädyin keittämään kattilallisen riisipuuroa.

Riisipuuro on suunnilleen parasta mitä on, lämmintä, pehmeää, kermaista, mausteista... Sellainen twist puurossa tänään oli että keitin sen kookosmaitoon. Kanelia ja hunajaa päälle. Niin hyvää. 

Riisipuuron keittoon kaksi vinkkiä: ensimmäisenä kattilaan lusikallinen voita, ja keitä aina tupla-annos.

Talventörröttäjä

Kerran kovilla pakkasilla huomasin, että bussipysäkillä seisoin hetken tekemättä mitään, odottelin vaan sitä bussia, ehkä kaksi minuuttia.

Mietin mitä erikoista siinä nyt oli, ja hoksasin, että yleensä siinä kohtaa olisin näprännyt puhelinta: katsellut Facebookia tai Instagramia. Jotain tärkeitä kissakuvia, tai tänään siellä olisi ollut runebergintortunkuvia.

Mutta kun sormet olisi jäätyneet niin siinä sitten törrötin, kädet lapasissa.

Ja se tuntuikin ihan hyvältä.

Se menis suunnilleen näin

Eräänä kauniina päivänä ajattelin neuloa säärystimet.

Jotain pehmeää minun (pohkeideni) ja maailman väliin.

Aika hauskaa puuhaa kyllä.

Ensin hahmottelin milaisia kuvioita halusin säärystimiini. Jotain perinteistä ja simppeliä.

Haastavilta laskutoimituksiltakaan ei vältytty, eli laskin kuinka kuviot saadaan sovitettua tarvittavaan silmukkamäärään. Note to self: osta ruutupaperia.

Värivalinta oli helppo, väreistä minulla oli jo ajatus mielessä.

 

Koosta tuli sopiva, vaikka en tehnyt mallitilkkua. Koska hei, elämä on liian lyhyt mallitilkkujen tekemiseen! Jokin päivä tämä filosofiani tulee varmasti puraisemaan minua persuksista. Siihen saakka suunnilleen näin -suunnittelulla mennään! 

Sitä sun tätä ja Runeberg

Aika lentää kun on hauskaa. Mutta ei pelkästään silloin.

Ilmeisesti se lentää myös kun menee ihan mukiinmenevästi.

Erityisen nopeaa aika tuntuu lentävän, kun et tee oikein mitään erityistä. Sitä sun tätä, pyykinpesua, villasukkaa, suosikkisarjan katselua, kaikenlaista. Ja kello on varmaan kolme kahdeksan illalla. Nyt aika joku roti!

Vuosittainen kausileivonnaisten kuninkaiden, Runebergin torttujen maistelu on vaiheessa 1) Haastaja: lähileipomo. Huomenna toivon eteneväni vaiheeseen 2) Hallitseva mestari.

Haastaja: Kosken leipomo. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.

Kuviot iholla

Mustekuume nousee jälleen. Täysin saman kompassikuvan olin löytänyt inspiskokoelmaani jo kahdesti, on siis aika kutkuttava.

Kurpitsakaunokainen

Sain upean kurpitsaisen käsintehdyn matekupin Chilen-tuliaisina. Viime viikonloppu  olikin sen käyttöönottoa valmistelevien kyllästyshommien aikaa. 

Muki täytetään kostealla yerballa ja annetaan muhia vuorokauden verran. Sen jälkeen yerba poistetaan ja mukin sisustasta kaavitaan pois siitä irtoavaa kurpitsanöyhtää. Tämä toistetaan mieluusti kahdesti. 

Tämän kyllästämisen kuvataan olevan myös uuden mukin kanssa tuttavuuden tekemistä. Pian pääsen maistamaan miltä mate tästä mukista maistuu ja ehkä teemme myös sinunkaupat!

Onkohan kuppi jo kyllästynyt? Tähän mennessä olemme katselleet vanhoja lomakuva ja olen kertonut joogaharjoitukseni etenemisestä seikkaperäisesti, heh.

Rakas päiväkirja

Hetki sitten kävin läpi maalausprojektiin littyen vanhoja valokuviani. Ihan tässä nopsaan katselen... Innostuinkin keräämään ja liimailemaan ne yhteen albumiin. Satoja muistoja, tunnelmia, ajatuksia, voi sitä kikatusta ja huokailua niiden kuvien kanssa.

Mutta lisäksi etsiessäni valokuvia ympäriinsä aarrelaatikoita vastaan tuli vanhoja päiväkirjojani. No, oikeastaan miten niiltä voisi välttyä.  Jestas että niitä riittää. Olen kirjoittanut päiväkirjaa aktiivisesti ala-asteen alusta lukion loppuun. Ei riitä kymmenen kirjaa siihen. Kuulumisia, salaisuuksia... Jos juttua ei voinut kertoa muille, päiväkirjalle voi. Ja minähän kerroin! 

Yksi sympaattisimmista merkinnöistä löytyi vuoden 1987 heinäkuulta: "Rakas päiväkirja, en ole vielä ehtinyt tehdä oikein mitään, koska kello on vasta puoli yhdeksän". Raportoin hyvin havainnollisesti myös koulupäivistä: "Tänään oli mukavaa välitunnilla mutta ei kovin muilla tunneilla". Päiväkirjan kannessa hevonen auringonlaskutaustaa vasten. Sisäkanteen piirretty hevosen kuviteltu sukupuu.

Lukioikään päästyäni päiväkirjan sivut täyttyivät suhteellisen diipillä vuodatuksella. Tämä murrosikäinen meitsi herätti minussa kahdenlaisia tunteita. Toisaalta katselin itseäni äidillisen lämpimästi. Olisin halunnut ottaa murkkuitseni syliin, silittää ja sanoa että ei se ole niin vakavaa. Kaikki asiat tuntuivat ilmeisesti elämän käännekohdilta. Ja toisaalta en voinut olla ärtymättä omasta itsekeskeisyydestäni. Hei nulikka, maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä! 

No, murkkumeikäläiselle olisi ollut todellakin ihan sama mitä kolkyt plus täti hänestä tuumaa, koska kukaan ei voi sanella elämän totuuksia, kukaan ei tiedä miltä musta tuntuu!! Siinä myllersi niin paljon kaikenlaista voimakasta, että pelkkä tunnelmien lukeminenkin hengästyttää. 

Istuin päiväkirjoihin ja valokuviin puoliksi hautaantuneena yhden illan. One does not simply read one page.

Hevosia ja poneja löytyy runsaasti sekä valokuvien että päiväkirjojen puolelta. 

Tampereella kyläilemässä opiskelujen alkuaikoina.

Vuosi -98 uudenvuoden aatto. Bileiden etkoilla.  Ilmeisesti ysärillä bileilläkin oli etkot.

Voimajuoma osui ja upposi

Tänään valmistin ja join ensimmäisen mateni. Ystäväni Johanna Pohjola, matea tutkinut toimittaja ja Suomen ensimmäisen matekirjan kirjailija, luennoi Ruohonjuuressa, tilaisuudessa me innostuneet noviisit pääsimme myös harjoittelemaan kupposen valmistamista.

Mistä on kyse? Mate-juoman suosio Suomessa on kasvamassa. Etelä-Amerikassa mate on osa arkea, yhteiskuntaluokkia yhdistävä tekijä ja sosiaalinen elämäntapa. Juoma on piriste, voimakkaampi kuin tee, mutta lempeämpi kuin kahvi. Lisäksi juoma sisältää runsaasti terveydelle hyodyllisiä ainesosia kuten antioksidantteja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Juomaa juodaan puusta, kurpitsasta tai vaikka metallista tehdystä mate-kupista pillillä, jonka päässä on suodatinosa. Purut kuppiin, kuumaa vettä päälle ja ryystetään pillillä – näin kulmat pyöristäen. 

Epäilyttävän näköistä vihreää jauhetta… Ei kyllä sen epäilyttävämpää kuin tee, joku huomioi. Jos se on niin terveellistä, kai se maistuu kamalalle? Maku on erikoinen... kitkerä, maanläheinen, multainen, heinäinen... Joku uskalsi kysyä: Milloin tästä oppii pitämään? Toinen taivastelee: Huh huh, onpa tujua!

Minä pidin mausta heti – vihreän teen suurkuluttajalle maussa on jotain riittävän tuttua ja myös jotain uutta kiehtovaa. Toki maten terveysvaikutuksetkin kiinnostavat, ja sen kehoa ja mieltä virkistävä vaikutus. Eniten kuitenkin vetoaa maten sosiaalinen, kulttuurillinen ja rituaalinenkin puoli. Kiire ei kuulu matekulttuuriin. Maten valmistus vaatii hetken aikaa sekä tarkkuutta ja läsnäoloa. Maten juominenkin on kiireetöntä puuhaa: porukalla rentoa yhdessäoloa, yksin meditatiivinen tuokio. Maten nauttimiselle on tarkka sosiaalinen koodisto, johon perehtyminen kiinnostaa. Joskin tärkeimpiin koodeihin käsittääkseni kuuluu, ettei koko hommaa tule ottaa liian vakavasti ja säännöt on tehty rikottaviksi. Ota tästä selvää!

Kaksi asiaa jäi erityisesti mieleen: purut (yerba) laitetaan kupissa viistoon muotoon niin että saareke tai kukkula kuivaa yerbaa jää näkyville. Pilli laitetaan matalaan päähän. Ja pahin aloittelijan virhe on matekupin käteen saatuaan alkaa hämmentää toisen huolella valmistamaa matekukkulaa kuten lusikalla hämmennettäisiin kahvia tai teetä. Tämä on loistava tapa saada eteläamerikkalaiset ja muut matenjuojat suunniltaan!

Lähdeteokseni, Johannan Mate. Etelä-Amerikan voimajuoma on aivan ässä, suosittelen. Varoitus: Saattaa aiheuttaa mateenhurahtamista! Lisätietoa tästä.