Mutta lisäksi etsiessäni valokuvia ympäriinsä aarrelaatikoita vastaan tuli vanhoja päiväkirjojani. No, oikeastaan miten niiltä voisi välttyä. Jestas että niitä riittää. Olen kirjoittanut päiväkirjaa aktiivisesti ala-asteen alusta lukion loppuun. Ei riitä kymmenen kirjaa siihen. Kuulumisia, salaisuuksia... Jos juttua ei voinut kertoa muille, päiväkirjalle voi. Ja minähän kerroin!
Yksi sympaattisimmista merkinnöistä löytyi vuoden 1987 heinäkuulta: "Rakas päiväkirja, en ole vielä ehtinyt tehdä oikein mitään, koska kello on vasta puoli yhdeksän". Raportoin hyvin havainnollisesti myös koulupäivistä: "Tänään oli mukavaa välitunnilla mutta ei kovin muilla tunneilla". Päiväkirjan kannessa hevonen auringonlaskutaustaa vasten. Sisäkanteen piirretty hevosen kuviteltu sukupuu.
Lukioikään päästyäni päiväkirjan sivut täyttyivät suhteellisen diipillä vuodatuksella. Tämä murrosikäinen meitsi herätti minussa kahdenlaisia tunteita. Toisaalta katselin itseäni äidillisen lämpimästi. Olisin halunnut ottaa murkkuitseni syliin, silittää ja sanoa että ei se ole niin vakavaa. Kaikki asiat tuntuivat ilmeisesti elämän käännekohdilta. Ja toisaalta en voinut olla ärtymättä omasta itsekeskeisyydestäni. Hei nulikka, maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä!
No, murkkumeikäläiselle olisi ollut todellakin ihan sama mitä kolkyt plus täti hänestä tuumaa, koska kukaan ei voi sanella elämän totuuksia, kukaan ei tiedä miltä musta tuntuu!! Siinä myllersi niin paljon kaikenlaista voimakasta, että pelkkä tunnelmien lukeminenkin hengästyttää.
Istuin päiväkirjoihin ja valokuviin puoliksi hautaantuneena yhden illan. One does not simply read one page.
 |
| Hevosia ja poneja löytyy runsaasti sekä valokuvien että päiväkirjojen puolelta. |
 |
| Tampereella kyläilemässä opiskelujen alkuaikoina. |
 |
| Vuosi -98 uudenvuoden aatto. Bileiden etkoilla. Ilmeisesti ysärillä bileilläkin oli etkot. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti