Pehmeä pala

Kuulostelin millaista iltaruokaa tekisi mieli. Päädyin keittämään kattilallisen riisipuuroa.

Riisipuuro on suunnilleen parasta mitä on, lämmintä, pehmeää, kermaista, mausteista... Sellainen twist puurossa tänään oli että keitin sen kookosmaitoon. Kanelia ja hunajaa päälle. Niin hyvää. 

Riisipuuron keittoon kaksi vinkkiä: ensimmäisenä kattilaan lusikallinen voita, ja keitä aina tupla-annos.

Talventörröttäjä

Kerran kovilla pakkasilla huomasin, että bussipysäkillä seisoin hetken tekemättä mitään, odottelin vaan sitä bussia, ehkä kaksi minuuttia.

Mietin mitä erikoista siinä nyt oli, ja hoksasin, että yleensä siinä kohtaa olisin näprännyt puhelinta: katsellut Facebookia tai Instagramia. Jotain tärkeitä kissakuvia, tai tänään siellä olisi ollut runebergintortunkuvia.

Mutta kun sormet olisi jäätyneet niin siinä sitten törrötin, kädet lapasissa.

Ja se tuntuikin ihan hyvältä.

Se menis suunnilleen näin

Eräänä kauniina päivänä ajattelin neuloa säärystimet.

Jotain pehmeää minun (pohkeideni) ja maailman väliin.

Aika hauskaa puuhaa kyllä.

Ensin hahmottelin milaisia kuvioita halusin säärystimiini. Jotain perinteistä ja simppeliä.

Haastavilta laskutoimituksiltakaan ei vältytty, eli laskin kuinka kuviot saadaan sovitettua tarvittavaan silmukkamäärään. Note to self: osta ruutupaperia.

Värivalinta oli helppo, väreistä minulla oli jo ajatus mielessä.

 

Koosta tuli sopiva, vaikka en tehnyt mallitilkkua. Koska hei, elämä on liian lyhyt mallitilkkujen tekemiseen! Jokin päivä tämä filosofiani tulee varmasti puraisemaan minua persuksista. Siihen saakka suunnilleen näin -suunnittelulla mennään! 

Sitä sun tätä ja Runeberg

Aika lentää kun on hauskaa. Mutta ei pelkästään silloin.

Ilmeisesti se lentää myös kun menee ihan mukiinmenevästi.

Erityisen nopeaa aika tuntuu lentävän, kun et tee oikein mitään erityistä. Sitä sun tätä, pyykinpesua, villasukkaa, suosikkisarjan katselua, kaikenlaista. Ja kello on varmaan kolme kahdeksan illalla. Nyt aika joku roti!

Vuosittainen kausileivonnaisten kuninkaiden, Runebergin torttujen maistelu on vaiheessa 1) Haastaja: lähileipomo. Huomenna toivon eteneväni vaiheeseen 2) Hallitseva mestari.

Haastaja: Kosken leipomo. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.

Kuviot iholla

Mustekuume nousee jälleen. Täysin saman kompassikuvan olin löytänyt inspiskokoelmaani jo kahdesti, on siis aika kutkuttava.

Kurpitsakaunokainen

Sain upean kurpitsaisen käsintehdyn matekupin Chilen-tuliaisina. Viime viikonloppu  olikin sen käyttöönottoa valmistelevien kyllästyshommien aikaa. 

Muki täytetään kostealla yerballa ja annetaan muhia vuorokauden verran. Sen jälkeen yerba poistetaan ja mukin sisustasta kaavitaan pois siitä irtoavaa kurpitsanöyhtää. Tämä toistetaan mieluusti kahdesti. 

Tämän kyllästämisen kuvataan olevan myös uuden mukin kanssa tuttavuuden tekemistä. Pian pääsen maistamaan miltä mate tästä mukista maistuu ja ehkä teemme myös sinunkaupat!

Onkohan kuppi jo kyllästynyt? Tähän mennessä olemme katselleet vanhoja lomakuva ja olen kertonut joogaharjoitukseni etenemisestä seikkaperäisesti, heh.

Rakas päiväkirja

Hetki sitten kävin läpi maalausprojektiin littyen vanhoja valokuviani. Ihan tässä nopsaan katselen... Innostuinkin keräämään ja liimailemaan ne yhteen albumiin. Satoja muistoja, tunnelmia, ajatuksia, voi sitä kikatusta ja huokailua niiden kuvien kanssa.

Mutta lisäksi etsiessäni valokuvia ympäriinsä aarrelaatikoita vastaan tuli vanhoja päiväkirjojani. No, oikeastaan miten niiltä voisi välttyä.  Jestas että niitä riittää. Olen kirjoittanut päiväkirjaa aktiivisesti ala-asteen alusta lukion loppuun. Ei riitä kymmenen kirjaa siihen. Kuulumisia, salaisuuksia... Jos juttua ei voinut kertoa muille, päiväkirjalle voi. Ja minähän kerroin! 

Yksi sympaattisimmista merkinnöistä löytyi vuoden 1987 heinäkuulta: "Rakas päiväkirja, en ole vielä ehtinyt tehdä oikein mitään, koska kello on vasta puoli yhdeksän". Raportoin hyvin havainnollisesti myös koulupäivistä: "Tänään oli mukavaa välitunnilla mutta ei kovin muilla tunneilla". Päiväkirjan kannessa hevonen auringonlaskutaustaa vasten. Sisäkanteen piirretty hevosen kuviteltu sukupuu.

Lukioikään päästyäni päiväkirjan sivut täyttyivät suhteellisen diipillä vuodatuksella. Tämä murrosikäinen meitsi herätti minussa kahdenlaisia tunteita. Toisaalta katselin itseäni äidillisen lämpimästi. Olisin halunnut ottaa murkkuitseni syliin, silittää ja sanoa että ei se ole niin vakavaa. Kaikki asiat tuntuivat ilmeisesti elämän käännekohdilta. Ja toisaalta en voinut olla ärtymättä omasta itsekeskeisyydestäni. Hei nulikka, maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä! 

No, murkkumeikäläiselle olisi ollut todellakin ihan sama mitä kolkyt plus täti hänestä tuumaa, koska kukaan ei voi sanella elämän totuuksia, kukaan ei tiedä miltä musta tuntuu!! Siinä myllersi niin paljon kaikenlaista voimakasta, että pelkkä tunnelmien lukeminenkin hengästyttää. 

Istuin päiväkirjoihin ja valokuviin puoliksi hautaantuneena yhden illan. One does not simply read one page.

Hevosia ja poneja löytyy runsaasti sekä valokuvien että päiväkirjojen puolelta. 

Tampereella kyläilemässä opiskelujen alkuaikoina.

Vuosi -98 uudenvuoden aatto. Bileiden etkoilla.  Ilmeisesti ysärillä bileilläkin oli etkot.

Voimajuoma osui ja upposi

Tänään valmistin ja join ensimmäisen mateni. Ystäväni Johanna Pohjola, matea tutkinut toimittaja ja Suomen ensimmäisen matekirjan kirjailija, luennoi Ruohonjuuressa, tilaisuudessa me innostuneet noviisit pääsimme myös harjoittelemaan kupposen valmistamista.

Mistä on kyse? Mate-juoman suosio Suomessa on kasvamassa. Etelä-Amerikassa mate on osa arkea, yhteiskuntaluokkia yhdistävä tekijä ja sosiaalinen elämäntapa. Juoma on piriste, voimakkaampi kuin tee, mutta lempeämpi kuin kahvi. Lisäksi juoma sisältää runsaasti terveydelle hyodyllisiä ainesosia kuten antioksidantteja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Juomaa juodaan puusta, kurpitsasta tai vaikka metallista tehdystä mate-kupista pillillä, jonka päässä on suodatinosa. Purut kuppiin, kuumaa vettä päälle ja ryystetään pillillä – näin kulmat pyöristäen. 

Epäilyttävän näköistä vihreää jauhetta… Ei kyllä sen epäilyttävämpää kuin tee, joku huomioi. Jos se on niin terveellistä, kai se maistuu kamalalle? Maku on erikoinen... kitkerä, maanläheinen, multainen, heinäinen... Joku uskalsi kysyä: Milloin tästä oppii pitämään? Toinen taivastelee: Huh huh, onpa tujua!

Minä pidin mausta heti – vihreän teen suurkuluttajalle maussa on jotain riittävän tuttua ja myös jotain uutta kiehtovaa. Toki maten terveysvaikutuksetkin kiinnostavat, ja sen kehoa ja mieltä virkistävä vaikutus. Eniten kuitenkin vetoaa maten sosiaalinen, kulttuurillinen ja rituaalinenkin puoli. Kiire ei kuulu matekulttuuriin. Maten valmistus vaatii hetken aikaa sekä tarkkuutta ja läsnäoloa. Maten juominenkin on kiireetöntä puuhaa: porukalla rentoa yhdessäoloa, yksin meditatiivinen tuokio. Maten nauttimiselle on tarkka sosiaalinen koodisto, johon perehtyminen kiinnostaa. Joskin tärkeimpiin koodeihin käsittääkseni kuuluu, ettei koko hommaa tule ottaa liian vakavasti ja säännöt on tehty rikottaviksi. Ota tästä selvää!

Kaksi asiaa jäi erityisesti mieleen: purut (yerba) laitetaan kupissa viistoon muotoon niin että saareke tai kukkula kuivaa yerbaa jää näkyville. Pilli laitetaan matalaan päähän. Ja pahin aloittelijan virhe on matekupin käteen saatuaan alkaa hämmentää toisen huolella valmistamaa matekukkulaa kuten lusikalla hämmennettäisiin kahvia tai teetä. Tämä on loistava tapa saada eteläamerikkalaiset ja muut matenjuojat suunniltaan!

Lähdeteokseni, Johannan Mate. Etelä-Amerikan voimajuoma on aivan ässä, suosittelen. Varoitus: Saattaa aiheuttaa mateenhurahtamista! Lisätietoa tästä.

Nauha kaunis kuin kukkanen

Mala on sanskritin kieltä ja tarkoittaa nauhaa. Intiassa on monenlaisia maloja. On japamala, pyhistä puuhelmistä lankaan pujotettu helminauha, jota käytetään rukoiltaessa laskemiseen ja pitämään huomio kohdistettuna mantran toistamiseen. On pushpamala, tuoreista jasmiinikukista lankaan pujotettu tuoksuva kukkanauha, joka tarjotaan jumalolennoille suoritettaessa rituaaleja kodeissa ja temppeleissä. Pattabhi Jois tarjoaa toisenlaisen nauhan, perinteeltään ikivanhan, yhtä pyhän kuin rukous ja yhtä kauniin kuin kukka. Hänen malansa on jooganauha, jossa kukin hengityksen rytmittämä liike on kuin pyhä helmi, joka lasketaan ja johon keskitytään, ja kukin asento on kuin sulotuoksuinen kukkanen pujotettuna hengityksen lankaan. Aivan niin kuin japamala koristaa kaulan ja pushpamala koristaa jumalat, niin myös tämä jooganauha, ahkerasti harjoiteltuna, koristelee koko olemuksemme rauhalla, terveydellä, säteilyllä ja lopulta itsetuntemuksella.

- Eddie Stern

Guru Sri K. Pattabhi Joisin Yoga Mala on näennäisesti koruton mutta täynnä merkitystä. Ylläoleva lainaus on Eddie Sternin, yhden Pattabhi Joisin lähimmistä oppilaista, kirjoittamasta esipuheesta kirjaan.

Yoga Mala sisältää tietoa astangajoogasta ja ohjeistuksen ensimmäisen asentosarjan asanoista valokuvien kera. Virkistyn tämän kirjan parissa. Koen, että nyt ollaan kaukana joogateollisuudesta. Alkulähteillä.

En tee uudenvuodenlupauksia, en ole moneen vuoteen tehnyt. Kerran vuodessa tehtävien lupausten sijaan keskityn siihen, että minulla on – vuodenajasta riippumatta! – suunta, ajatus, intentio. Ja intentioni jatkaa astangajooganauhan ahkeraa harjoittelua on vahva. Säteily ja rauha – jaksan kyllä odottaa. Harjoittelun kokemani vaikutukset, esimerkiksi hyvä uni ja tyynempi, keskittyneempi mieli antavat minulle uskoa.

Practice and all is coming.

Himmelihommia / Maalla on mukavaa

Viikonloppu ystävien kanssa maalla. Vaihdoin farkut trikoohousuun – suunta ei toki ollut Pohjois-Karjala vaan Sauvo.

Millaista maalla sitten oli paitsi mukavaa? Ilma oli puhtaampaa, hiljaisuus hiljaisempaa ja tähdet taivaalla kirkkaampia.

Ehdimme moneen, eikä silti ollut hoppu. Paitsi syömään, lasagnen ässehdyttyä.

Jalossa vipelsi ja rapsutuksia pyysi suloisin koira, söpö kuin kissa, mutta onneksi myös vähän kehveli.

Odotettuja ohjelmanumeroja ja kohokohtia olivat runopaja, joogahetki ja himmelitalkoot. Korkea pihasauna tarjosi mainiot löylyt, ja glögi maistui illan pimettyä.

Naurunremakkaiset hetket jäivät mieleen hymyilyttämään palatessani kaupunkiin suunnitellen uusia, suurempia himmeleitä.

Päässäni on kenties apina

Some days are easy and the mind is calm and the physical body is light and responsive. Other days you may find that the mind is running wild and the body feels like wet cement. We must breathe deeply and remain detached. Asanas are not the goal. They are a vehicle to access a deeper internal awareness.

— David Swenson, The Practice Manual

Mieli hyppii sinne tänne. Matolla ja maton ulkopuolella. Töissä meneillään sen seitsemän projektia, ai niin bussikortti pitäisi ladata, mitäs kaupasta, muista varata hammaslääkäri ja kampaajakin leikkaisinko otsiksen, onkohan huomenna aurinkoista ja Kertun nimipäivätkin taitaa olla tulossa. Monkey Mind tosiaan. 

Yksi joogan määritelmistä on, että jooga on mielen liikkeiden hiljentämistä. Yoga chitta vritti nirodha (Patanjalin Jooga-sutrat). 

Selvä, siis hiljennän mieleni. Kuulostaa yksinkertaiselta. Käytännössä harjoitteluun menee vuosia, vuosikymmeniä, tai elinikiä. Tästä voi aloittaa: Tarkkaile ajatuksiasi niihin takertumatta ja niitä tuomitsematta. Löydä tekemisen intentio. Keskity hengitykseen – oikeasti. 

Lienee parasta ystävystyä apinansa kanssa.

Lisää aiheesta esimerkiksi täältä.

Kuva löydetty Pinterestistä.

Maahan valahtaneet puut

Sunnuntaina voin harhailla mäellä, kahlata lehdissä, törmätä äkisti koirapuistoon.

Pestä monta koneellista pyykkiä ja syödä tahmeaa suklaakakkua, vielä toisenkin palan. Teetä riittää.

Lukea runokirjan. Tuumailla, lukea sen uudelleen.

Kuunnella kerroksellisia tarinoita, lauluja joihin palaan vielä, tiedän.

Älä usko ajatuksiasi

Kuvataiteet ei ole minun juttu. En osaa, en ymmärrä. Ei minua varten. Ja niin edelleen, kahdenkymmenen vuoden ajan. Ja sitten ollaan tässä hetkessä, missä olen puulla päähän lyöty. Mistäs tässä hommassa oikein on kyse? Milloin ja miksi aloin uskoa etten pidä maalaamisesta? Ja kun tämä ajatus syntyi, jäikö se jotenkin luuppaamaan? Vai oliko kiinnostukseni sittenkin ehkä horrostilassa? Koko tämän ajan, odottamassa tilaisuutta, jonkinlaisia oikeita olosuhteita? 

Saanko koskaan tietää?

Koko asia on mysteeri, kuten niin paljon täällä. Läpikuultavaa, moniselitteistä.

Ennen kuin soperran että elämä on kuin akvarelli lopetan tähän ja jaan kuvan tämäniltaisesta kuistilla odottaneesta inspiraatiomuistutuksesta. Anna mennä, pikkuinen!

Sokeria sielulle

Tällä kertaa otsakkeeni on kantaaottava.

Olen väsynyt tällä viikolla noitavainoksi äityneeseen plagiointiuutisointiin. Lehdistö on heittänyt vettä  jo valmiiksi massahysterian partaalla häilyvään myllyyn. Kannattaisiko hetkeksi pysähtyä. Voisimme tutkiskella asiaa näkökulmasta, että kaikki taide on kierrätystä, mikään idea ei ole uusi.

There is no such thing as a new idea. It is impossible. We simply take a lot of old ideas and put them into a sort of mental kaleidoscope. We give them a turn and they make new and curious combinations. We keep on turning and making new combinations indefinitely; but they are the same old pieces of colored glass that have been in use through all the ages.


- Mark Twain, a Biography

Emme elä tyhjiössä vaan osana yhteiskuntaa. On egotrippailua ajatella olevansa itse, täysin yksin, ideoidensa lähde.

Ja sitten vielä yksi, monille mitä tahansa luovaa työtä tekeville tuttu kauhukuva.

Kuvat täältä.

Otsakkeeni tietystikin plagioi hyödyntää omiin tarkoitusperiini Editorsin uusimman levyn repeatilla soivaa kappaletta Sugar. Oi että onkin kaunista, kuunnelkaa vaikka. Sokerista sunnuntaita!